Heissan

Viikko takana Nicaraguassa… Enää ei jaksa yllättyä esimerkiksi, jos vaikka bussi vaihtaa välillä vasemman puoleiseen liikenteeseen tai kulkee lähes kylki viistäen maata ojien kautta. Luottamus täällä käytössä oleviin vanhoihin USA:n koulubusseihin on vankka. Ne kulkevat täällä vaikka pystysuoraa seinää pitkin. Johtuukohan se joka puolelle ripustetuista pyhimysten kuvista vai vaan bensasta, jolla todellakin saa päivän käyntiin kun vähän ilmaa haistelee, en tiedä..

Kävimme muiden tyttöjen kanssa viikonloppumatkalla Leónissa. Oli kyllä piristävää päästä käymään Matagalpan ulkopuolella ja nähdä vähän muutakin maisemaa. Bussimatka kyllä korvasi Linnanmäen ja Särkänniemen reissut useammaltakin seuraavalta vuodelta, olipahan sekin kokemus. Reissun ehdoton huipennus oli retki eräälle tulivuorelle Cerro Negrolle, ellei bussimatkalla kuulunutta espanjankielistä Imaginea oteta lukuun. Kiipesimme oppaan johdatuksella tulivuoren päälle..huh..melkoista urheilua, vaikka vuori olikin pienimmästä päästä. Mutta alas ei tarvinnutkaan enää kävellä vaan päästiin koittamaan hiekkalautailua. Ensi kesänä Jyväskylässä aloittaa toimintansa Jyväskylän hiekkalautailijat ry, tervetuloa alkeiskurssille. Ensin, kun näin mäen, mitä piti laskea alas, ajatus lautailemisesta tuntui todellakin sille, että nyt eletään kuin sitä kuuluista viimeistä päivää. Mutta sehän oli hauskaa ja henkikultakin on vielä tallella. Onnistumisen elämyksiä Nicaraguassa.

Muuten sitten otettiinkin vaan aurinkoa ja huolehdittiin, ettei nälkäkuolema iske. León vaikutti mukavalta kaupungilta näin pikavisiitillä. Vielä jäi 20 km:n päässä oleva ranta näkemättä, mutta ajateltiin tehdä rantamatka erikseen. Jos vaan katarrit pysyy loitolla eikä muutakaan ihmeellisyyksiä esiinny, pitää ensi viikonloppuna lähteä taas johonkin retkeilemään.

Viime viikolla käytiin myös kiipeämässä läheisen Cerro Apanten päälle. Reitti lähtee ihan Yolandan talon takaa ja se kiemurtelee metsikön läpi reilun 1000 metrin korkeuteen meren pinnasta. (Matagalpa on kylläkin jo valmiiksi n.700m meren pinnasta). Ei nähty juurikaan kovasti odotettuja eläimiä, mutta paljon kaunista luontoa ja hienoja maisemia.

Harjoittelu alkoi viime viikolla, mutta vielä ei oikein ole selvää kuvaa, mitä se tulee olemaan. Jos se selviää ennen kuin se loppuu, mutta toisaalta ei yllätä, jos ei selviäkään. Kertoilen sitten siitä enemmän tai arvailen, kun muutama päivä on kulunut. Ensivaikutelma oli kuitenkin mukava.

Hola Matagalpasta!!!

Saavuttiin eilen Nicaraguaan Managuaan, josta Pävikki haki meidät Matagalpaan. Päivikki on siis suomalainen nainen, joka on asunut täällä pitkään ja opastaa ja huoltaa meitä kaikissa asioissa. Vaikka matka Miamista kesti vain reilut pari tuntia, tuntui kuin olisi hypännyt eri planeetalle. Maaseutu näytti auton ikkunasta todella köyhälle. Matagalpaan päästiin pimeän tultua ja meidät otti vastaan Doña Yolanda, nainen, jonka luona asumme nämä kaksi kuukautta (kolmas siis menee matkustamiseen). Hänellä on mukava talo korkean ja jyrkän mäen päällä, jota saamme urheilla ylös varmasti päivittäin. Ylipäätään täällä on todella mäkistä, sillä Matagalpa sijaitsee vuorten välissä. Siksi ilma ei ole niin läkähdyttävä ja hyvä niin.

Tänään tutusuimme hieman lähemmin Päivikin opastuksella kaupunkiin. En tiedä katsovatko ihmiset meitä siksi, että olemme niin eri näköisiä vai siksi, että leuka on polvissa koko ajan. Kaikki on niin erilaista ja itsensä tuntee niin tyhmäksi, kun tuntuu, ettei osaa edes ruokaa ostaa oikein! Mutta onneksi molemmat meistä puhuu suht hyvin espanjaa, joten asiat voisi olla huonomminkin. Huomenna päästään pyörimään keskenämme kaupunkiin..Saapahan paikalliset viihdettä kerrakseen, kun kaksi haamun valkeaa suomalaista pyörii suu auki käsidesi toisessa kädessä ja kartta toisessa ja aivan pihalla…

Ylihuomenna saamme vertaistukea, kun neljä muuta suomalaista meidän koulusta tulee tänne. Harjoittelu alkaa vasta perjantaina, joten on aikaa ainakin tutustua paikkoihin ja opetella maan tavoille. Toisaalta, voidaan varmaan jättää harjoittelu väliinkin. Kuultiin nimittäin, että täällä yliopistoista saa rahalla melkeenpä ostettua sen tutkinnon, joten muutama cordoba sinne tänne ja kotiin tultuani olen valmis fysioterapeutti!

Laivan kokoisia autoja ja tappajapalmuja Miamissa

Päästiinhän sitä perille ja pitkä matka palkittiinkin Miamissa auringon lämmöllä. Suvin kaveri Leo haki meidät lentokentältä ja onneksi niin, sillä olisipa ollut kaksi Suomi-tyttöä hukassa…Matkan jälkeen väsytti kyllä aivan julmetusti, mutta käytiin silti illalla vielä tutustumassa uuteen maailmaan. Hetkessä kävi selväksi, että täällä todellakaan ei harrasteta yleisiä kulkuneuvoja vaan koko kaupunki on täynnä laivan kokoisia city maastureita. Auton ikkunasta avautuivat tv-maisemat: korkeat talot ja ranta, jossa Baywatch on kuvattu. Ei näkynyt kyllä Pamelaa tai David Hasselhoffia. Voi pettymys. Kaupunki on kuitenkin täynnä julkkisten hulppeita asumuksia ja ostettiinkin juorulehti, että voidaan mahdollisesti bongailla käveleviä nähtävyyksiä.

Maanantaina käveltiin South Beachille noin viitisen kilometria, mikä on paikallisen mittapuun mukaan maratonia vastaava matka. Rohkeasti kuitenkin otimme haasteen vastaan ja käytiin kiertelemässä muutamissa kaupoissa. Illemmalla koettiin kauhun hetkiä. Los momentos horribles koimme kun käveltiin kaupasta hostellille ja yhtäkkiä kuului hirveä humahdus selän takaa. Ei ehtinyt kissaa sanomaan kun minun päähän ja suvin käteen kolahti palmun oksa!!! Ja se oli kova ja painava! Varokaa siis palmuja.

Illalla Leo tuli töiden jälkeen hakemaan meitä syömään. Ei saatu lippuja enää jääkiekko-peliin, mutta mentiin Hard Rock Casinolle. Se oli kuin pieni kaupunki täynnä ravintoloita, baareja ja tietysti sieltä löytyi myös casino. Ei tullut meistä miljonäärejä..(Äiti, lähetä rahaa!!)

Miami tuntuu olevan myös täynnä espanjaa tai spanglishia puhuvia ihmisiä. Täällä olo on kyllä hyvä valmistelumatka myös kielen kannalta, kun voi kommunikoida espanjaksi, mutta tarvittaessa myös englanniksi. Nälkäkuolemakaan ei ole vielä uhannut, sen verran tuhtia ruoka on ollut täällä.

--------------------------------------------------

Nyt ollaan päästy jo perjantaihin ja uuteen vuoteen. Uutta vuotta oltiin vastaanottamassa Miamin ulkopuolella pienemmässä kaupungissa Fort Lauderdalessa. Siellä porukka kokoontui ulos kadulle, jossa oli paljon baareja ja ravintoloita. Ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin miamin klubit. Mutta eihän meillä olisi ollut pukukoodin mukaisia vaatteitakaan, joten hampuusiolemus ei suojaa vain varkailta vaan myös hirveiltä teknoluolilta. Uuden vuoden päivää vietettiin Leon perheen luona West Palm Beachilla. Perhe on Kolumbiasta lähtöisin ja päästiin kurkistamaan hieman myös kolumbialaiseen kulttuuriin. Ainakin perheen ystävällisyys ja hyvä ruoka kiillottivat paljon maan pahaa mainetta. (Äiti: valkoisia viivoja ei ollut tarjolla).

Tänään perjantaina oltiin retkellä Dolphins Mallissa. Tavaratalo oli varmasti koko pienen kylän kokoinen kompleksi kauppoja. Saatiinpahan lenkkeiltyä siellä kierrellessä. Huomenna siis Nicaraguaan. Tuntuu, että täällä olisi niin paljon näkemistä, että voisi olla pidemmänkin aikaa, mutta toisaalta on mukavaa päästä asettumaan ja purkamaan matkalaukut.