lomalomaloma!!!

Onpas paassyt pitka aika kulumaan edellisesta kirjoituksesta. Taalla vaan niin helposti vierottuu tietokoneesta, riippumatto vetaa enemman puoleensa. Harjoittelu siis paattyi viime viikolla ja Matagalpa jai odottamaan meidan matkalaukkujen kanssa maaliskuun loppuun paluutamme.

Tultiin toissapaivana Suvin kanssa Granadaan ja tarkoitus olisi viettaa taalla ainakin kolme paivaa. Taalla kadut ovat omituisen leveita ja turisteja nakyy melkein enemman kuin paikallisia. Huolestuttiin jo, etta missa se todellinen Nicaragua on, mutta loydettiin onneksi pian pahan hajuinen ja meluisa tori, jossa olo hieman normalisoitui. Kaikki kaaosmaisuus, mika aluksi oli ahdistavaa alkaa tuntua melko tavalliselta. Liika sivistyneisyys ei taida olla minua varten...

Granadassa on kylla selkeasti kuumempi kuin Matagalpassa. Askel hidastuu ja pelkka ajatuskin kiireesta hiottaa paiva paivalta enemman. Onneksi ei olla tehty mitaan tarkkaa matkasuunnitelmaa, joten lomaressikaan tuskin pukkaa. Taman jalkeen mennaan tyynen meren rannalle ja sielta maissisaarille, siina on meidan suunnitelma ja kaikki muu on avoinna.

Taalla elama rullaa tappavan tasaisesti ilman minkaanlaisia kiireita. Kukaan ei tunnu ottavan paineita mistaan, joten ei ole tyontekokaan kaynyt kovin rankaksi. Valilla tuntuu, etta taalla on tarkeampaa esittaa tekevansa toita kuin saada oikeasti mitaan aikaiseksi. Ainakin harjoittelen patevan fysioterapeutin esittamista tilanteissa, joissa ei ole mitaan hajua, mita pitaisi tehda. Taalla ei ole niin turhan tarkkaa vaantaa suunnitelmia ja tavoitteita ym. kirjaamisia. Fysioterapia sisaltaa sita, minka katson parhaaksi ja kestaa minka kestaa. Huomenna paasen taas ratsastusterapiaan mukaan. Se on ollut kaikkein mielenkiintoisinta harjoittelussa ja tuntuu toimivalta terapiamuodolta.

Lomaa odotellessa turvaudutaan viikonloppureissailuun. Viime viikonloppua vietettiin rannalla Leonissa. Aika kului lahinna makoillen ja syoden. Eipa siella paljoa muuta voinut tehda kuumuuden vuoksi. Taalla Matagalpassa on vuoriston takia selvasti viileampaa. Ensi viikonloppuna jaadaan tanne Matagalpaan silla ohjelmassa on Paivikin kahvitilaan tutustuminen. Paivat kuluvat samaa rataa viikonloppujen valilla: toita, espanjan tunteja, papuja ja riisia seka norkoilua...

Elossa ollaan…

…mutta Suvin tietokone ei enaa ainakaan taysissa voimissa, silla siita meni naytto rikki. Pitaa siis turvautua jatkossa nettikahviloihin eli voi siis jaada taman bloginkin paivittaminen vahan harvemmalle.

Tyot on alkanu nyt talla viikolla ja saa nahda, mita niista hommista tulee. Tarkoitus olisi siis, etta kayn aamupaivisin barrioissa kotikaynneilla antamassa fysioterapiaa ja iltapaivalla olisin familias especialesin fysioterapiatiloissa tai auttamassa hevosterapiassa. Ongelmana vaan on, etta minut meinattiin lahettaa yksin barrioihin ensimmaisen tutustumiskerran jalkeen. Se ei kuitenkaan kuulostanut kovin hyvalta idealta minusta eika kenestakaan muustakaan tyopaikan ulkopuolella. Saa nyt nahda saadaanko asia jarjestettya, etta joku kulkee minun mukana siella. Vaikka paikallisista tuntuukin, etta barriot ovat kuin mita tahansa suomalaisia lahioita meille, ne ei tunnu ymmartavan, etta vaaleana ihmisena olen aikamoinen silmatikku siella.

Barrioissa kayminen on kylla ollut aika mielenkiintoista. Esimerkiksi tanaan etsittiin yhta kotia monta tuntia, silla taalla ei olla viela ajateltu antaa kaduille nimia tai kodeille osoitteita. Piti siis suunnistaa puolikas kortteli itaan koripallokentasta, tallainen oli kodin osoite. Kukaan kuitenkaan ei naapurustossa tiennyt asukkaiden nimia. Jatketaan sitten jaljittamista tosena paivana, jos joku paasee minun selustaa turvaamaan.

Talot barrioissa suomalaisen nakokulmasta nayttaa enemmankin pelti- ja lautahokkeleilta. Usessa kodissa hellana toimii avotuli keskella huonetta, jossa tortillat ja muut ruuat sitten valmistetaan. Yhteen tai kahteen huoneeseen voi majoittua useampi sukupolvi seka kanoja ja koiria. Kuitenkin useimmalla perheella tuntuu olevan varaa suhteellisen hienoon televisioon ja dvd-laitteeseen. Kaikesta muusta tingitaan, mutta telenoveloista ei..

On tietysti myos jarkyttavaa nahda, millaisissa oloissa lapset saattavat viettaa koko elamansa. Minun kotikayntini kohdistuu perheisiin, jotka eivat paase fysioterapiaan Familias Especialesiin. Monien vaikeasti vammaisten lasten annetaan maata sangyssa paivat pitkat vuodesta toiseen. Lasten pahoinpitelykaan ei taida olla kovin harvinaista, oli lapsi sitten vammainen tai ei. On siina vahan miettimista, etta millaista fysioterapiaa tassa nyt keksisi vai olisiko ihan jarkevinta aloittaa siita, etta lapsi oppisi ottamaan kontaktia toiseen ihmiseen. On toki myos vanhempia, jotka yrittavat parhaimpansa mukaan auttaa lastaan ja ottavat kaiken tuen vastaan mita saavat. Vaikeaa kotikuntouttaminen on joka tapauksessa pienissa kodeissa isan ehka kaydessa toissa ja aidin hoitaessa kotia. Taalla kun useimmat nakee pyykkikoneita ja mikroaaltouuneja vaan televisiossa.

Mutta, tallaista paatosta talla kertaa. Palataan astioille.