Aapuuva, apuva!!

Kohta sitä sitten mennään. Edessä on tuskaisen pitkä matka, ensin bussilla Helsinkiin, sieltä aamulla Lontoon kautta Miamiin. Yhteensä matkaan kuluu noin vuorokausi. Laukut alkaa olla pakattu ja heiheit sanottu suurimmalle osalle ihmisistä. Päivä onkin kulunut leppoisasti piruja maalaten seinille, terrori-iskut ja bermudan kolmiot mielessä on oikein rento-olo lähteä matkaan. Jos sitä vielä kattois lähtiessä Matkustaja 57:n ja voin olla varma, että lento-matka on oikea nautinto. Ei kuulu lempihommiin tuo lentomatkustaminen, vaikka onhan se ruoka siellä aina ensiluokkaista.

Noh, pessimisti ei pety. Jos sitä kuitenkin selviän siitä matkasta ja kaikista USA:n tulleista (eikä tarvitse kirjoittaa tätä blogia Guantanamosta), kirjoitan het kun kerkiän kuulumiset maalimalta!

Miten tällä ajetaan?!?!

Hola, amigos. Pitää testata tätäkin ihmettä ennen matkaa. No, matka kohti Nicaraguaa oikeestaan alko jo tänään kuin jätin Jyväskylän taakseni ja lähdin joulun viettoon Leppävirralle. Ei meinaa vieläkään ymmärtää, että reilun viikon päästä ollaan Suvin kanssa jo USA:ssa uutta vuotta vastaan ottamassa. Tämä Suomen loska tuntuu NIIN paljon houkuttavammalta vaihtoehdolta, että meinasin jo perua lennot.. Ollaan siis menossa Nicaraguaan työharjoittelua tekemään, mutta sitä ennen on tarkoitus ihmetellä kuuden päivän ajan jotain Miami-nimistä kylää Usassa.

Mielenkiinnolla odotan, miltä maailma näyttää toisella puolella valtamerta. Kolme kuukautta ei ole pitkä aika, mutta silti välillä tuntuu, että edessä olisi koko loppu elämä poissa kotoa. Ollaan jo Suvin kanssa ehditty itkemään esim. ruisleivän ja harrastusten perään, ennen kuin laukkujakaan on pakattu..että hyvin menee..Kaikkia ihmisiä kai sitä eniten kuitenkin ikävä tulee. Kyllä se vaaka kuitenkin kallistuu enemmän sille innostuksen puolelle tulevasta matkasta ja kovasti kaivatusta auringosta!

Kirjoitelkaa kaikki tutut kovasti kuulumisia. Niin minäkin yritän tänne ja laittaa niitä kuvia!!